Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.01.2012 - 14:47

Veljelläni on syntymäpävä 2.1. ja äiti sitten pyysi tekemään kakun jo 1. päiväksi. Ja tietenkin taas aika lyhyellä varoitusajalla. No tälläisen sitten väsäsin, mutta tästäkään ei tullut sellainen kuin olisin halunnut. Mutta nyt voin aika pitkälti syyttää puuttuneita aineita joita en niin lyhyellä varoitusajalla ehtinyt/jaksanut hankkia. :D

Tuo kerma ja pikeeri on siis vihreää, mutta tosi haalean väristä koska mulla ei ollutkaan muuta kuin jauhe-elintarvikeväriä.

Ja valkosuklaalla olen kuorruttanut kakun. Lisäksi tuohon oli tarkoitus kirjoittaa "Santeri 15v" mutta aloin kirjoittamaan liian keskeltä, niin siitä tulikin santtu... :)

25.01.2012 - 10:28

Nämä tortut on minun opastuksella veljeni tehnyt joskus joulukuun alussa. :)

Tarkan ohjeen näiden tekemiseen löytää täältä: http://meppu.vuodatus.net/blog/2724476/enkeli-joulutortut/

24.01.2012 - 12:16

Sitten siirrymmekin isänpäivään jolloin tarjosin (sisarieni avulla) isällemme brunssin.

Nyt oikein muistitesti, pöydästä löytyi: Kahvia, teetä, mehua, vanilja jogurttia, hedelmä-marjasalaattia, keksejä, muffinsseja.

Leipää, leikkeleitä, juustoja, kurkkua, tomaattia, keitettyjä kananmunia, appelsiini marmeladia.

Ja vielä näiden lisäksi: Nakkeja, munakokkelia, karjalanpiirakoita...

No, siinä ainakin suurin osa. ;)

23.01.2012 - 19:40

Eli tämä hääkakku meni jo lokakuun alussa "appiukolle" ja hänen nykyiselle vaimolleen. Tilaus tuli n. 5 päivää ennen vihkimistä joten aika kiire aikataulu oli. Sain oikeastaan vapaat kädet, mutta tähän kakkuun en kyllä ollut tyytyväinen... :/

Aitoja kukkia on kaikki. Ja välissä taisi olla kahta eri suklaamoussea. :D

Koriste oli parilta itseltään.

23.01.2012 - 19:36

Joo kuten jo otsikosta voi päätellä niin hengissä ollaan! Sanotaanko vaikka, että olen pitänyt erittäin pidennetyn joulutauon. :) Inspiraatio on ollut aika hukassa, vaikka paljon kaikkea on tullut tehtyä (niin ruokaan kuin sisustukseen liittyvää), mutta kuitenkaan en ole niitä tänne asti saanut. Eli nyt varmaan pienen pienellä viiveellä niitä tänne ilmestyy ja jos sitten saisin tämän rakkaan blogini taas ajantasalle ja se innostuskin palaisi! :)

Innoissani olen jos tänne vielä joku eksyy!

23.10.2011 - 11:18

Emännöin jo yli kuukausi sitten PartyLite-esittelyä ja sinne tekaisin tämän näköisen kääretortun:

Siitä piti tulla syksyinen, mutta siitä tulikin lähinnä pääsiäis-tyylinen. :D

Välissä on 2 prk Valio maustettu vaniljarahkaa ja marinnerouhetta maun mukaan. Sokeria se ei kaivannut. Päälliskerma on värjätty keltaisella pastavärillä.

22.10.2011 - 10:02

Olin päivittämässä tätä ekaa kertaa jo monta viikkoa sitten, mutta jostain syystä linkitys alkoi kettuilemaan minulle joten hermot meni! Mutta nyt uutta yritystä. :)

Elikkä pidimme kaverini kanssa toiselle kaverillemme kotiinpaluu-juhlat melko tarkkaan tasan kuukausi sitten. Hän oli vuoden au-pairina USAssa joten juhlien teema oli luonnollisesti SUOMI! Ja kakku on myös se mukainen:

Tein tämän tuolla hyydytetyn rahkakakun ohjeellani, mutta linkitys näyttää kusevan vieläkin, niin en sitä linkkiä tuhon vieläkään saa...

Ala osan värjäsin pastavärillä siniseksi ja tuo Suomi tuossa päällä on tehty glitteristä.

12.10.2011 - 11:34

Saunan ulko-ovelle (siis ulkopuolelle) väsäsin tälläisen pienen vilvoittelupaikan.

Jopa minä (kauhea vilukissa) olen tuolla hetken aikaa saunan jälkeen istuskellut. :)

11.10.2011 - 17:24

Joo pahoittelen olen taas ollut vähän hiljaisuudessa. Mutta olen minä kaiken näköistä tehnyt, niin niitä nyt sitten päivittelen. :)

Aloitellaan tällä (ehkä) vanhimmalla jutulla. Tällä kertaa sisustusta.

Elikkä vessan sain tuossa jokin aikaa sitten sisustettua. Ja siitä tuli (jopa omaksi yllätykseksi) punainen! :)


Punaista vessaharjaa olen metsästänyt, mutta en todellakaan ala maksamaan 17 euroa jostain mikä kuitenkin työnnetään paskaan! :D


Tämän tuoksuöljy(ja tuikkiva)-somisteen hankin PartyLiteltä, se löytyy tämän hetkisestä syksy/joulu 2011 -kuvastosta hintaan 33,90€. Ja se on HIENO! :)

10.09.2011 - 15:57

Ja ja... Arvonnassa onnekkaimmaksi osoittautui... *rumpujen pärinää*

MIA! Ja jos oikein muistan, tämä on Mialle jo toinen kerta! :D Mutta vakuutan henkeni kautta, että arvonta oli rehellinen! :)

Ja palkinnoksi...

Anne Wilsonin: Nopeat Pastaruoat
Art Linkin valokuvakehys
Ja Finnmarin isoja punaisia tuikkuja (joulu on jo pian!) ;)

Onnittelut! :)

Kirjoittaja

(ent. Leipomo Laars)

Olen -90 syntynyt ravintolakokki (valmistunut -09) joka kokkaa, leipoo, sisustaa... Tai tekee oikeastaan mitä vain ikinä keksii!

Ranteeni sanoin sopimuksensa irti joulukuussa -09 joten palasin koulun penkille elokuussa -10. Tarkoitus olis opiskella tradenomiksi ja jos sitten aikanaan näitä kahta ammattiani pystyisin yhdistämään. :)

Kotona ruokiani syö (ja sisustuksestani kärsii) itseni lisäksi avomieheni ja häneltä varmasti rehellisimmät palautteetkin tulee. ;)

Ruokien ja leivonnaisten lisäksi olen kiinnostunut myös sisustamisesta, puutarhanhoidosta ja matkailusta, joten kirjoittelen nykyään myös näistä aiheista!

Asumme omakotitalossa (113 m2) maalla, eli tonttiakin löytyy mukavasti. Talossamme on 3 huonetta, keittiö, sauna ja kodinhoitohuone. Noin päälisin puolin kuvailtuna. :)

Tervetuloa urkkimaan tavallisen ihmisen, melko tavallista blogia! :)

~Laura

Sivupohjani löytyvät näiltä sivuilta:

(TAI ITSE TEHTY)

Olet Ilmainen www-laskuri vierailija.

Laskuri asennettu 31.12.08